keskiviikko 29. lokakuuta 2014

Fall fashion favourites!

Hello!

Voisin laittaa vähän syyspukeutumiseen inspiraatioo Pinterestistä ja listailla omia suosikkeja!
Olen aina ollut vannoutunut farkkutyttö. Niin mustat perushousut kuin denim farkut ovat yleensä aina syksyn peruspukeutumiseen kuuluvia. Nyt kuitenkin, olen enemmän  innostunut hameista sekä mekoista ihan arkikäytössä! Minulla on myös eräs musta mekko, LBD jota voisi käyttää juhlissa sekä koulussa yhdistelemällä eri tavoin.


Tässä yksi asukokonaisuus, jonka voisin nähdä itsenikin päällä. Musta mekko alle ja siihen päälle jokin lämmin neulepaita! Sopii niin tennareiden kuin nilkkureiden kanssa. Ja ihan täydellinen kouluasu!




Toinen koulu ja arkiasu voisi olla tämä. Kesällä vaatekaappini täydentyi mustalla ja valkoisella kauluspaidalla. Ne eivät kuitenkaan ole tarpeeksi lämpimiä, joten kun pukee päälle villapaidan tulee lämmin kokonaisuus! Kauluspaidat oli muutenkin pitkään listalla, mutta ei tuntunut löytyvän sopivaa materiaalia. Kuitenkin kesällä kun kävin Espritillä, löysin sellaisen -70% alennuksella - vielä sellaista materiaalia joka ei rypisty.
 Sarjassamme vihaan silittämistä, mulla on pari paitaa vaatekaapissa joita en pidä siksi koska ne rypistyy heti ja en halua pitää ryppyisiä paitoja?!? Ja silittäminen on ihan kamalaa hommaa. Muistan kun ehkä kesällä viimeksi tappelin mun kämpän verhojen kanssa.  Päätin että en vaihda niitä, enää koskaan. :D



Ruskea laukku sopii syksyyn ja se pelastaa asun kuin asun! Tuo väriä esimerkiksi mustavalkoiseen asuun ja täysin eri ilmeen! En ole hetkeen ostanut laukkuja, ja oon hullaantunut nyt siihen, että haluan oikean nahkalaukun. Okei, olen aina halunnu mutta jotenkin yli 100€ laukusta on ihan liikaa opiskelijabudjetille, joten keinonahka on mennyt. Eikun vaan seuraamaan alennuksia ;) 
Ihailen muutenkin Michael Kors:in laukkuja, joten se voisi olla joskus hyvä ostos - niin hinta kuin laatusuhteeltakin.



Tämä Michael Kors olisi ihan unelma! Sopiva koululaukku. Vaikkakin yleensä mitä isompi laukku, niin sitä enemmän sinne laittaa tavaraa. Liian usein törmään ongelmaan että tungen laukkuun mitä sattuu, ja se ei mene kiinni. :D Never gonna learn, mutta toi Kors olisi aika passeli.
Lompakko, kännykkä, luonnosvihko + vesipullo on joka päivä ihan must!+



Tämäkin mekko on ihana! Haluan kaikki... Niin tyttömäinen!





Olen pohdiskellut halloween asua ja aion toteuttaa Cowgirl teemalla asun. Minulla ei ole ruutupaitaa, mietin että se sopisi siihen teemaan (ja ei jäisi myöskään kaapinpohjalle pyörimään) joskus pari vuotta sitten oli mutta olen sen myynyt kirpparillla - nykyään haluaisin jonkun uuden. Käytiin eilen kaupungilla ja mieleistä mallia ei löytynyt, ja keksittiin muita ideioita miten toteuttaa tämä asu. :)


Lisää neuleita ja kauluspaitoja. :)

Sen verran tosiaan, että kirjoittele tätä tunnilla siinä sivussa, kun minun koneeni ei ole tullut. Siitä on nyt reilu viikko, ja edelleenkin harmittaa sillä tykkään kirjoittaa blogiin enkä nyt voi. 
Instagramissa oon myös, @marjoriikkaa ja saa seurailla!
Se näkyy myös tuossa sivupalkissani! 

Alan myös harkitsemaan että postailen kännykälläni. Mutta näihin tunnelmiin!
Ihanaa päivänjatkoa <3

-Marjo





5 kommenttia:

  1. Onpa ihania asukokonaisuuksia! Jotenkin itseäni kiehtoo myös neule+kauluspaitayhdistelmä, mutta vielä en osaa ppukeutua niin skarppiin asuun. :D Ehkä jos kauluspaita olisi pehmeäksi kulunut paksu pellava- tai puuvillapaita ja sen päälle joku kiva palmikkoneule, olisi asu ehkä enemmän omaan tyyliini ripauksen rennompi, tekokuituisista paidoista en pidä ollenkaan. Kunnon nahkarannekkeinen rannekello olisi myös ihana!! :D

    Täytyy tuohon nahkalaukkuasiaan kommentoida, itsekin aina ostelin tekonahkalaukkuja mutta nopeastihan niistä kuluu ja rispaantuu kulmat yms. Opiskelijana olen aina kesätöiden jälkeen ostanut itselleni jotain kivaa, kuten matkan, uuden kännykän tai niinkuin tänä syksynä uuden nahkalaukun. Päädyin marimekon mustaan nahkaiseen mini matkuri -laukkuun, enkä ole ostostani katunut! Laukun hinta oli alennuksessa n.185 €, mutta nahka vaikuttaa laadukkaalta ja paksulta, ja laukku on tyyliltään niin simppeli (monen makuun ehkä jopa liian simppeli) että uskon pitäväni laukusta vielä vuosia. Seuraavaksi ostoslistalla olisikin simppeli nahkainen pikkulaukku ja nyt olen alkanut haaveilemaan myös ruskeasta nahkaveskasta, ehkä vielä joskus... Tuo postauksessasi oleva Michael Kors on myös kaunis. :)

    -Sanni

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanasta kommentista :) Joo itseasiassa itselläkin tuo neulepaita + kauluspaita on jäänyt ajatuksen tasolle, pitää kyllä rueta silti testailemaan sitä!! Ja tosiaan noi nahkalaukut, itse en kovin usein edes osta laukkuja, ja ennen noi tekonahkaiset ovat menneet. Mutta tosiaan jos alennuksesta löytäisi tai vaikka satsaisi töiden jälkeen niin mikäs siinä :) Kors laukkukin taitaa olla 200e-300e. Ihan tuhansia en kuitenkaan pysty, enkä halua laukkuun pistää! :D

      Poista
  2. Ja piti se vielä sanoa että joskus myös kirppareilta tekee ihania löytöjä, itsekin pari viikkoa sitten löysin aivan ihanan konjakinvärisen aitoa nahkaa olevan nahkatakin alle kympillä. Harmi vaan että kelit alkaa olla jo turhan vilposet nahkatakille!

    Tää oli tosi kiva postaus, sopivasti kuvia ja tekstiä. :) Kiva olisi jos postauksissa olisi myös kuvia sinun asuistasi eikä pelkkiä kuvia netistä. Aion seurata sun blogia jatkossakin!

    -Sanni

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo hei, mun on aina pitänyt mennä kirppareille. Kesällä möin siellä vaatteita, ja kävin vähän itsekin kiertelemässä. Ja tiedän, että sieltä tekee löytöjä. Juurikin se valkoinen kaulupaita oli sieltä, ja vielä melko uusi :) Ja tiedän, tää pinterest kuvat on tavallaan ''liian helppoja'' laittaa.. edelleen koitan skarpata tän asian suhteen. Saisinpa jo koneen takaisin!

      Poista
    2. Ja hei, itsekin aina teen niin, että ostan alennuksesta vaikka ensikesälle. Yleensä klassikot on sellaisia johon ei kyllästy ja uskon että tuo konjakinvärinen on juuri sellainen :P

      Poista